Otsolan historiaa

Englannista 1800-luvun lopulla maailmanlaajuisen tiensä aloittanutta setlementtiaatetta esiteltiin Porin seudulla ensimmäisen kerran vuonna 1916, jolloin suomalaisen setlementtiliikkeen uranuurtaja tri Sigfrid Sireniuksen vieraili Porissa ja Ulvilassa Satakunnan Sisälähetysseuran kutsusta.

Kansalaissodan jälkeen, vuoden 1918 syksyllä, perustettiin Helsingissä Teollisuusseutujen Evanke-lioimisseura, nykyisen Suomen Setlementtiliiton edeltäjä. Setlementtiliikkeen tavoitteena silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa oli ihmisten ja ihmisryhmien välisten raja-aitojen madaltaminen ja rakentavan yhteisöllisyyden edistäminen yhteisten harrastusten, opiskelun, vapaaehtoistyön ja pulaan joutuneiden lähimmäisten auttamisen avulla. Suomen ensimmäinen varsinainen setlementti (alueensa valistus-, harrastus- ja yhteisötyön keskus) oli Kalliola, joka perustettiin Helsingin Kallion kaupunginosaan vuonna 1919.

Kalliolan setlementti perusti kesällä 1929 nuorisotyön yksikön Meri-Poriin Pihlavan alueelle A.Ahlström Oy:n, Friitalan Nahkatehtaan ja joidenkin muiden yhteisöjen taloudellisella tuella. Tuolloin työn kohderyhmänä olivat Pihlavan sahan ympärille muodostuneen teollisuusyhdyskunnan asukkaat, varsinkin lapset ja nuoret, joita pyrittiin kasvattamaan omatoimisuuteen, yhteisvastuullisuuteen ja lähimmäisen kunnioittamiseen. Työmuotoina olivat harrastus-, opinto- ja kirjastotoiminta sekä urheilu.

Sota-ajan aikaansaama tapojen höltyminen teki säännöllisen nuoriso- ja sivistystyön organisoinnin entistä tarpeellisemmaksi myös Porissa. Syksyllä 1943 Porin Rotary-klubi kutsui Sigfrid Sireniuksen kertomaan setlementtityöstä klubin jäsenille ja Porin kaupunginvaltuustolle. Samalla alkoi ajatus setlementin perustamisesta saada yhä enemmän kannatusta niin eri kansalaispiireissä kuin kunnallishallinnossakin. Kun keväällä 1944 Porin kirkkoherran virkaan astui Matti Mustonen, joka oli pari vuotta aikaisemmin osallistunut setlementtitoiminnan käynnistämiseen Äänekoskella, alkoivat setlementin perustamiselle välttämättömät osaset olla koossa.

Lokakuussa 1944 järjestettiin kokous, jossa kaupungin eri järjestöjen ja viranomaistahojen edustajat päättivät ruveta valmistelemaan uuden setlementtikeskuksen luomista; varsinainen perustava kokous pidettiin 1.12.1944. Setlementille vuokrattiin tilat Naisliiton Porin osaston talosta ja ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi nimitettiin Saul Nieminen. Maaliskuussa 1945 uuden keskuksen nimeksi hyväksyttiin Otsola, joka symbolisoi Satakunnan karhun voimaa ja nuoren karhun ripeyttä. Samaan aikaan aloittivat toimintansa ensimmäiset poika- ja tyttökerhot eri puolilla Poria.

Heti toiminnan alettua ruvettiin ottamaan selvää myös Porin seudun asutuskeskusten opiskelutarpeesta, joka havaittiin niin voimakkaaksi, että jo 6.9.1945 pidettiin Pihlavan työväentalolla neuvottelukokous, johon otti osaa edustajia kaikista kutsutuista kansalaisjärjestöistä. Tässä kokouksessa päätettiin yksimielisesti Otsolan vapaaopiston (nyk. kansalaisopiston) perustamisesta. Heti ensimmäisenä lukukautena ilmoittautui vapaaopiston opiskelijoiksi yli 500 henkilöä. Otsolan nuorten kerhoihin otti ensimmäisen vuoden aikana osaa noin 430 lasta ja nuorta.

Ensimmäisinä vuosikymmeninä aineellinen niukkuus sekä kiperät tilaongelmat varjostivat jatkuvasti Otsolan arkea, mutta työtä tehtiin sitäkin suuremmalla innolla ja tarmolla. Lapsi- ja nuorisotyön työmuotoja olivat kerhot, retket, leirit, urheilutapahtumat, juhlat sekä ohjelmapalvelujen tuottaminen eri järjestöille ja liikelaitoksille. Olipa jossain vaiheessa ohjelmassa runsaat 100 oppilasta käsittänyt balettikoulukin. Otsolassa, kuten muissakin setlementeissä, sovellettiin siihen aikaan edistyksellisiksi koettuja työtapoja, kuten järjestelmällistä kerhonjohtajien koulutusta sekä hakevaa nuorisotyötä; näitä menetelmiä on myöhemmin hyödynnetty suomalaisessa nuorisotyössä laajemminkin.

Otsola piti alusta alkaen yllä yhteyksiä moniin toiminta-alueellaan toimiviin yhteisöihin, kuten Raittiuskeskukseen, Sotilaskotiyhdistykseen, Suomen Punaiseen Ristiin, Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, Sotainvalidien yhdistyksiin, retkeilyjärjestöihin, seurakuntiin sekä erityisesti teollisuusyrityksiin (A.Ahlström, W.Rosenlew & Co., Porin Puuvilla, Kause, Outokumpu, Friitalan Nahka, Hacklin-yhtymä ym.), jotka antoivat sille taloudellista ja toiminnallista tukea. Lisäksi harjoitettiin jossain määrin kansainvälistä vierailuvaihtoa, esim. ruotsalaisten setlementtien ja niiden nuorisoyhdistysten kanssa.

Vuoden 1953 lopulla suoritettu tutkimus Otsolan jäsenistön rakenteesta vuosina 1945-1953 osoittaa, että vapaaopiston eri työpisteissä opiskelijakunta oli ollut sosiaaliselta taustaltaan samanlaista kuin ympäröivä yhteiskuntakin. Nuorisokerhojen jäsenet taas olivat olleet miltei yksinomaan työläiskotien lapsia. Tutkimuksesta kävi ilmi sekin, että huolimatta joidenkin tahojen levittämistä vääristä tiedoista oli Otsola jo tuossa vaiheessa yleisesti käsitetty paikaksi, joka on avoin kaikille - uskonnolliseen vakaumukseen, yhteiskunnalliseen katsantokantaan ja sosiaaliseen taustaan katsomatta. Vapaaopiston opiskelijoiden sosiaalinen kirjavuus vahvisti käsitystä siitä, että Otsola oli onnistunut hyvin tarkoituksessaan saattaa yhteen eri aloja edustavia ihmisiä; sen nuorisotyö taas oli kohdistunut juuri siihen osaan nuorisoa, joka oli kipeimmin tarvinnut toimintamahdollisuuksia vapaa-ajalleen.

1960-luvulta alkaen kaupungistuminen, teollistuminen ja tiedotusvälineiden (varsinkin television) vahvistuminen sekä taloudellisen vaurauden kasvu muuttivat suomalaisen yhteiskunnan perinteistä elämäntapaa. Yhteisöllisyyttä korostaneet kristillisvaikutteiset tavat ja säännöt siirtyivät taka-alalle. Lapsille ja nuorille eri tahoilta suunnattu harrastustarjonta lisääntyi huomattavasti, kun samaan aikaan ikäluokat pienenivät. Otsolassa tämä johti yhtäältä nuorisotyön luonteen muuttumiseen kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta aihekohtaiseksi harrastustoiminnaksi ja toisaalta koko toiminnallisen painopisteen siirtymiseen vapaaseen sivistystyöhön.

Aineellisen hyvinvoinnin vahvistuessa myös valtion ja kuntien taloudellinen panostus nuorisotyöhön ja vapaaseen sivistystyöhön alkoi kasvaa. Vuonna 1963 voimaan tullut laki kansalaisopistojen menoperusteisesta valtionosuudesta pani liikkeelle laajan prosessin, jonka tuloksena kansalaisopistojen toiminta saavutti kaikki Suomen kunnat 1980-luvun alkuun mennessä. Osana tätä kehitystä Otsolan kansalaisopiston toiminta-alue laajentui Kullaalle, Luvialle ja Noormarkkuun vuonna 1972. Samoihin aikoihin teollisuuslaitosten tuki Otsolalle hiipui, mikä osaltaan myötävaikutti setlementin ajautumiseen jopa toiminnan jatkuvuutta uhanneisiin talousongelmiin. Lapsi- ja nuorisotyö on kuitenkin säilyttänyt näkyvän asemansa Otsolassa, sillä esim. vuonna 2005 kansalaisopistossa toimi yli 60 alle 16-vuotiaille tarkoitettua opintoryhmää - musiikkileikkikouluryhmiä, musiikkiyhtyeitä, kuvataiteen ja kädentaitojen opintoryhmiä jne.

Kaikista välillä ylivoimaisiltakin tuntuneista taloudellisista vaikeuksista huolimatta otsolalaisten pieni mutta tiivis yhteisö kuitenkin jaksoi sitkeästi ponnistella kohti parempia aikoja, jotka lopulta koittivat 1980-luvulla. Toimintaa alusta asti rasittanut kunnollisten toimitilojen puuttuminenkin saatiin korjattua vuoden 1986 lopulla, kun monivuotisten ponnistelujen tuloksena Porin ydinkeskustan vieressä sijaitsevaan 5. kaupunginosaan kohosi kaunis ja viihtyisä rakennus. Toimitalon valmistuminen oli toiminnanjohtaja Uolevi Säntin kolme vuosikymmentä (1971-2002) kestäneen kauden suurin saavutus, joka ratkaisevalla tavalla turvasi edellytykset Otsolan toiminnan jatkumiselle ja kehitykselle.

Vähitellen Otsolasta on muotoutunut Satakunnan merkittävimpiin vapaan sivistystyön organisaatioihin lukeutuva moderni opetus-, kasvatus- ja kulttuuritoiminnan keskus. Vuosittain yli 5000 eri ammatteja, ikäryhmiä ja kansallisuuksiakin edustavaa ihmistä tulee satoihin opintoryhmiimme kehittämään itseään, kohtaamaan toisia ja harjaannuttamaan erilaisia kansalaiselämässä tarpeellisia taitoja. Samalla Otsola toteuttaa niin perinteikkään suomalaisen vapaan sivistystyön kuin setlementtiaatteenkin keskeisintä tehtävää - aktivoida ihmisessä hänen luovia voimavarojaan, joiden soveltaminen ja omaehtoinen kehittäminen viime kädessä ratkaisevat sen, millaisen henkilökohtaisen elämän kehyksen ihminen luo itselleen ja millaisen panoksen hän antaa yhteiskunnalle.

FM Outi Lähteenlahden laatima teos Otsolan moninaisista vaiheista julkaistiin vuoden 2007 alussa. Teoksen valmistumista edesauttoivat mm. Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen historian lehtori Anna Sivula ja professori Outi Tuomi-Nikula, Otsolan pitkäaikainen toiminnanjohtaja Uolevi Säntti sekä suuri joukko entisiä ja nykyisiä otsolalaisia. Kirja on saatavissa Otsolasta hintaan á 10 €.

Teksti: Alexander Bruk